Uutiset
Vihreät tekevät tulevaisuusohjelmaa
Vihreiden on tarkoitus päättää tänään linjauksista, joiden pohjalta puolue aikoo toimia seuraavat kahdeksan vuotta.
Tässä on uusi Skoda Rapid
Skoda esittelee ensi syksynä Pariisin automessuilla kokonaan uuden mallin, porrasperäisen Rapidin. Kooltaan se sijoittuu Octavian ja Fabian väliin ja antaa samalla osviittaa, miltä Skodan eri mallien nuorentuva ilme näyttää.
BMW:n tehopakkaus osaa pihistää
Yritysautona menestynyt BMW 520-mallisto säilyttää jatkuvasti iskukykynsä. Tehdas muokkaa malliensa ilmettä yleensä varoen, mutta uudistaa tekniikkaa sitäkin rivakammin,
Suomen efektiosaajat esillä Cannesissa
Suomalaiset elokuvaefektejä tekevät yritykset esittelevät osaamistaan maanantaina Cannesissa Ranskassa.
Obama lupaa tiukempaa sääntelyä Wall Streetille
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ei halua, että amerikkalaiset veronmaksajat joutuvat "taas vastuuseen Wall Streetin virheistä".
Soini kimpaantui Kalevan pääkirjoituksesta
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps.) on kimpaantunut sanomalehti Kalevan pääkirjoituksesta, jossa kritisoitiin hänen toimintaansa valiokunnan johdossa.
Stubb kehottaa kaihtamaan Zimbabwen mallia
Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.) tyrmää suorasanaisesti näkemykset siitä, että euromaissa pitäisi lähteä luomaan talouskasvua lainarahalla.
Ravintoloiden vuokrat ovat jo tappavalla tasolla
Pääkaupunkiseudun ravintoloiden vuokrissa on kestämätön hintakupla, sanoo Actival Oy:n toimitusjohtaja Ari Larnemaa.
Pekka Haavisto ehdottaa Suomeen kaivosrahastoa
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Pekka Haaviston mielestä aika on kypsä kaivosveron tai louhintaveron käyttöönotolle.
Stubb: Kreikan eron varalle on suunnitelmia
Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.) pitää varmana, että Euroopan unionin jäsenmailla ja komissiolla on varasuunnitelmia Kreikan erolle eurosta.
It-asiantuntija: Pörssilistautuminen mainio asia FB-käyttäjien kannalta
It-asiantuntija Petteri Järvisen mielestä Facebookin tulevaisuus ei vaikuta kovin valoisalta.
G8-johtajat puivat Euroopan velkakriisiä
Johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmän huippukokous jatkuu lauantaina Yhdysvaltain Camp Davidissa.
Skoda laajentaa sponsorointia
Jääkiekon ja kilpapyöräilyn lisäksi Skoda etsii sponsorikohteita perhetapahtumista.
Markkinoiden epäilyt tylsyttivät Facebookin pörssiavauksen
Nettiyhtiö Facebookin ensimmäinen kaupankäyntipäivä New Yorkin pörssissä osoittautui pettymykseksi.
Vihreät kaavailee 2 600 kuntavaaliehdokkaan asettamista
Vihreät ovat kokoontuneet kaksipäiväiseen puoluekokoukseensa Lappeenrantaan.
Gatesin Porschen hinta voi nousta pilviin
Microsoft-miljardöörin Bill Gatesin omistama Porsche 911 Turbo huutokaupataan Wienissä kesäkuun 2. päivänä.
Samppanjapullot poksuvat nyt Menlo Parkissa
Facebookin osakkeella käytiin kauppaa tänään antihintaan ja välillä vähän sen allekin yhtiön ensimmäisen noteerauspäivän lupaavasta alusta huolimatta.
Diesel-autojen tekniikan hinta voi nousta 50 prosenttia
Tiukentuvat päästönormit pakottavat autovalmistajat tekemään maakaasuautoja ja henkilöautoissa diesel jää vain suurimpien mallien vaihtoehdoksi, sanoo Skodan pääjohtaja Winfried Vahland.
Facebook aloitti pörssissä kovalla nousulla
Odotettu kaupankäynti Facebookin osakkeella on alkanut. Sosiaalisen median kärkikaartiin lukeutuvan Facebookin kurssi on noussut ensimmäisten kaupankäyntihetkien aikana 18 prosenttia. Ensimmäiset kaupat tehtiin hintaan 42.05 dollaria.
Rehn: Espanja ei tarvitse EU:n pankkitukea
Espanja ei pankkitukea tarvitse. Tätä mieltä on EU:n talouskomissaari Olli Rehn, joka uskoo Espanjan kykenevän siivoamaan ongelmalliset vähittäispankkinsa ilman ulkopuolista apua.
Tilastot puhuvat: Nyt alkoi Nokian nousu
Nokian päätös lähteä Microsoftin kelkkaan näyttää tuovan vihdoin tulosta.
Ikean urkintaskandaali johti lukuisiin potkuihin Ranskassa
Ikeassa Ranskassa paljastunut urkintaskandaali on johtanut lukuisiin irtisanomisiin.
Kansanäänestys uhkaa Slovenian säästöohjelmaa
Slovenian hallituksen aloittama säästöohjelma voi lykkääntyä ta peruuntua kokonaan, jos kaksi poliisien ammattijärjestöä saa tahtonsa läpi ja säästöohjelmasta pidetään kansanäänestys.
Huoli Espanjasta kasvaa: Pankeilla huimasti riskilainoja
Espanjalaispankeissa riskilainojen määrä paisuu. Espanjan keskuspankin tuoreiden tilastojen mukaan pankeilla oli riskilainoja eniten 18 vuoteen maaliskuun lopussa.
Mainosyhtiön pyörähanke jäi byrokratian rattaisiin
Helsingin kaupunkipyörät myöhästyvät vuodella siksi, että hanke on jumittunut kaupungin omaan byrokratiaan, kertoo Vartti-lehti.






